Tunnistatko uupumuksen oireet? Fysioterapeuttimme Johanna auttaa uupumisen kanssa kamppailevia!

Tänä päivänä yllättävän moni kamppailee väsymyksen, uupumuksen tai masennuksen oireiden kanssa. Oireita voi ilmaantua iästä tai sukupuolesta riippumatta ja niihin tulisi aina reagoida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Pitkään jatkuessaan oireilu voi johtaa vakavaan masennukseen, josta parantuminen on hidas prosessi. Moni oireileva kuitenkin sinnittelee yksin siihen saakka, kunnes tuntee ettei enää yksinkertaisesti selviä omasta arjestaan ilman apua. Valitettavan usein apua haetaan vasta viimeisessä hädässä. Oireilun yleistyessä tietoisuus väsymyksestä, uupumuksesta ja masennuksesta on kuitenkin onneksi kasvanut ja apua oireiluun etsitään enenevissä määrin jo varhaisessa vaiheessa. Tunnistatko sinä kuormituksen ja uupumuksen oireet, joita huomatessasi olisi syytä pysähtyä? Lue tästä blogista fysioterapeuttimme vinkit uupumuksen oireiden tunnistamiseksi.

Kuopion Hipon palveluvalikoimaan laajeni tammikuussa fysioterapiaan, kun kokenut fysioterapeutti Johanna Tervonen aloitti hippolaisena Kuopiossa ja koko Pohjois-Savon alueella. Aito savolainen, alunperin Suonenjoelta lähtöisin oleva Johanna on tehny pitkän uran Norjassa ennen Suomeen ja kotiseudulle palaamista. Johanna on työskennellyt yli 12 vuoden ajan eri syistä tai sairauksista johtuvasta uupumuksesta sekä psyykkisistä ongelmista kärsivien asiakkaiden parissa, joten hän tietää mistä puhuu. Johanna listaa liiallisen kuormituksen oireita, joita huomatessaan olisi syytä painaa jarrua.

Johannan mukaan oireita voivat olla:

  • unohtelu
  • äreys, kärsivällisyyden puute
  • keskittymisvaikeudet
  • kyvyttömyys ja malttamattomuus kuunnella muita ihmisiä
  • ylikierroksilla käyminen
  • nukahtamisvaikeudet ja/tai yölliset heräämiset
  • päänsärky, migreeni
  • suolistovaivat, ilmavaivat, närästys
  • sydämentykytykset, rytmihäiriöt
  • niska-hartiaseudun jännittyminen
  • jatkuva sairastelu
  • erilaiset fyysiset oireet, kolotukset ja muut selittämättömät kivut tai jo olemassa olevien sairauksien paheneminen.

 

Johanna painottaa, että jos kuormittuminen jatkuu liian kauan, ilmestyvät uupumuksen oireet. Hektistä ja kiireistä elämää viettävien olisikin syytä pysähtyä säännöllisesti pohtimaan omaa hyvinvointiaan ja yrittääkö oma keho viestiä liiallisen kuormituksen oireista. Joskus ihmiset myös “turtuvat” oireiluun, jolloin oireiluun tottuu eikä oireiden äärelle välttämättä tajua pysähtyä ennen kuin kuormittumista seuraa uupumus. Johanna listaa myös alkavan uupumuksen oireita, jolloin viimeistään olisi syytä hakea apua tilanteeseen.

Johannan mukaan uupumuksen oireita voivat olla:

  • niin sanottu aivosumu
  • väsymys, joka ei helpota levolla
  • alavireisyys
  • maltin menettäminen
  • aloitekyvyn puute
  • kyynisyys
  • alakuloisuus
  • mielenkiinnon ja mielihyvän katoaminen
  • vetäytyminen omiin oloihin
  • toivottomuus
  • syyllisyyden tunteet
  • itku- ja yliherkkyys
  • masentunut ja ahdistunut olo

 

Johanna korostaa avun hakemista riittävän aikaisin. Kun väsymys, liiallinen kuormitus tai uupumus ovat saaneet vallan, tarvitaan yleensä ammattihenkilöiden tukea ja apua tilanteen selvittämiseksi. Usein uupuneella henkilöllä ei ole riittäviä voimavaroja eikä keinoja ”pelin viheltämiseen poikki”, vaan tässä tarvitaan ulkopuolista ammattiapua. Apua tarvitaan muun muassa siinä, että henkilö käsittää olevansa uupunut, pystyy tarkastelemaan elämän kuormitus- ja stressitekijöitä ja opettelemaan uusia toimintamalleja. Apua voidaan tarvita myös stressin kehossa aikaansaamien muutosten korjaamisessa ja itsensä näkemisessä uudella tavalla.

Tunnistiko sinä itselläsi liiallisen kuormituksen tai uupumuksen oireita? Terapeuttimme Johanna palvelee mielellään uupumuksen kanssa kamppailevia asiakkaita.

Johannan erikoisosaamiseen kuuluvat mielenterveys- asiakkaiden ohella neuropsykiatriset, cp-vammaiset, kehitysvammaiset ja syömishäiriöiset asiakkaat. Johanna palvelee uupumus asiakkaiden rinnalla mielellään laajasti myös muita asiakkaita.

Johannan palvelut ovat saatavilla saatavilla sekä yksityisesti ilman lähetteellä tuleville asiakkaille ja maksusitoumusasiakkaille. Johannan palveluihin kuuluvat myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapia sekä ryhmäkuntoutus lapsille, nuorille ja aikuisille.

Tutustu tarkemmin Johannan osaamiseen ja varaa aika fysioterapiaan!