Kohti nousukiitoa maailmalle

Takana työn ja toivon täyteisiä pikkulapsivuosia, lapsen vaikeuksien selvittelyä eri paikoissa, uusia nimiä / diagnooseja selittämään lapsen käyttäytymistä, koulunkäyntiä, muistuttelua, läksyjen valvomista, terapioita, yhteistä riemua edistymisestä ja lopulta …hidasta irti päästämistä. Tai nuoren irtiottoja, tutusta avusta kieltäytymistä ja halua tehdä niitä samoja asioita, mitä kaikki muutkin nuoret.

Kun vanhemman apu ei enää kelpaa entiseen malliin, mutta nuorella on vaikeuksia esimerkiksi opintojen läpi viemisessä, ajanhallinnassa tai omaan käyttäytymiseen vaikuttavien tekijöiden ymmärtämisessä neuropsykiatrisen häiriön vuoksi, saattaa neuropsykologisesta kuntoutuksesta olla nuorelle apua itsenäistymisvaiheessa.

Nuori tulee vastaanotolle aina ainutkertaisena ja kiinnostavana tuttavuutena, joka saa kertoa tarinansa omaa tahtiaan. Toiset määrittelevät heti tilanteensa. ” No mulla on asperger ja mä pärjään on aika mukavasti, mutta mä en vaan saa tartuttua asioihin ja vielä paperille ajatuksiani”, voisi sanoa tilanteensa kanssa aika sinuiksi tullut nuori. Moni tarvitsee aikaa, asioista puhumista nuoren omin sanoin ja ennen kaikkea työskentelyn aloittamista niistä asioista, jotka myös nuori itse kokee ongelmikseen.

Käynneillä painottuvat tilanteen mukaan eri asiat. Joskus keskitytään pitkään käytännössä opiskelustrategioiden harjoittelua. Toisilla ajankohtaisin asia on itsenäistymisen tarpeen ja neuropsykiatrisen häiriön tuoman osittaisen avuntarpeen yhteen sovittaminen ja hyväksyminen omassa mielessä. Monet pysähtyvät ensimäistä kertaa miettimään sitä, mikä on omaa ainutkertaista persoonaa ja mikä erityisvaikeutta. Ja aika erottamattomia ne voivat olla. Eräs nuori nainen sanoi: ” Jos mä en ajattelisi asioita tällä tavalla kuvina ja voimakkaina aistikokemuksina, mä en olisi enää mä. Että en antais kai tätä autismikirjoa pois”.

Ja työstämisen taustalla isona asiana on vanhempien tasapainoilu. Minkä verran voi päästää irti, onko ehkä itse tullut juuttuneeksi entisiin toimintatapoihin, joita enää ei tarvita? Entä jos nuori vakuuttelee aina hoitavansa asiat, mutta käytäntö puhuu muuta? Tätä samaa nuorallatanssia kuvastaa usein kuntoutuksen toteutuskin. Kuntoutuksen sisällöt ovat luottamukselliset, mutta täysi-ikäisenkin nuoren luvalla ollaan ajoittain yhteydessä ja silloin tällöin tavataan yhteisesti.

Aika usein kuntoutus tässä vaiheessa voi viedä pari, kolmekin vuotta, kun nuori hakee identiteettiään, itsenäisyyttään ja riittävää tunteiden hallintaa. Suoranainen oman paikan löytyminen on yleensä vielä kesken, mutta hienoja kasvun ituja on jo. Ehkä opinnot toisella asteella etenevät, samanhenkisiä kavereita on löytynyt enemmän kuin ennen tai nuori on muuttamassa pois kotoa.

Jos elämää ajatellaan matkana, on suuri etuoikeus saada olla muutama vuosi nuoren mukana reittejä ja kiertoteitä hakemassa. Kiertoteitä paikalla saapuva kokee asioita, joista suorinta tietä matkaavat jäävät paitsi.

Joulunalusmiettein, matkalla jonnekin,

Tuuli Kaarenoja, neuropsykologi