Aivan Erityinen – Leevi

Leevi on meidän perheen ensimmäinen lapsi.

Kehitys meni eteenpäin normaalisti, mutta puheenkehitys huolestutti meitä toisinaan. 2,5-vuotiaana saatiin lähete neuvolasta puheterapiaan, koska sanoja oli käytössä vain muutama. Puheterapia päästiin aloittamaan 3-vuotiaana, ja samana vuonna mentiin ensimmäisen kerran keskussairaalaan lasten neurologialle tutkimuksiin.

Leevi aloitti päiväkodin 4-vuotiaana. Silloin Leevi puhui kotona joitakin sanoja ja omaa puhetta. Päiväkodissa Leevi ei aluksi uskaltanut puhua juuri ollenkaan tai sanoi osaamansa sanat hyvin hiljaisella äänellä. Puheterapia jatkui ja sairaalasta saatiin ”lopulliseksi” diagnoosiksi kielellinen erityisvaikeus

Ensimmäisen päiväkotivuoden keväällä puheenkehitys otti viimein isomman edistysaskeleen ja ennenkaikkea Leeville tuli rohkeutta puhua äännevirheistä ja sananlöytämisen vaikeudesta huolimatta. Päiväkotiryhmästä alkoi löytyä myös kavereita.

Puheterapia jatkui 7 vuotiaaksi. Leevi on ollut aina innokas ja motivoitunut harjoittelija ja tykkää kovasti tehdä monenlaisia tehtäviä. Kun oppi viimeisen vaikean kirjaimen eli R, se oli salaisuus jota ei saanut kertoa muille.

Nyt Leevi on reipas koululainen, innokas ja iloinen ekaluokkalainen. Leevi on oppinut tämän syksyn aikana lukemaan tavuja ja lyhyitä sanoja sekä laskemaan yhteen- ja vähennyslaskuja. Koululäksyt tehdään samalla innolla kuin puheterapian harjoitukset.

Leevin tarina on ennenkaikkea osoitus hienosta kehityskaaresta, joka on ollut mahdollista oikeiden tukitoimien, ympärillä olevien ihmisten ja pojan oman motivaation ja positiivisuuden ansiosta.

Pitkä matka on tultu puhumattomasta pikkupojasta taitavaksi koululaiseksi, joka nykyään puhuu tauotta varsinkin jalkapallosta, jääkiekosta ja kissoista.