Aivan erityinen – Arttu

 

Näin jo vauvana Artun katseesta, että hän on erilainen.

Arttu on aina ollut toiminanhaluinen ja elämäniloinen nuorimies. Varsinkin autot ovat kovin mieluisia ja hän viihtyy paljon ulkona erilaisissa toiminnoissa. Myös kaikki tekniset laitteet kiinnostavat Arttua kovasti.  Arttu on myös hyvin sosiaalinen nuorimies ja tykkää tutustua uusiin ihmisiin.

        Artun puheen kehitys otti oman aikansa.  Tarhassa huomattiin, ettei hänellä ole ikäisekseen tarpeeksi sanoja, ja saimme lähetteen          puheterapiaan.  Puhe on kehittynyt puheterapiassa jo todella paljon. Poikakin on rauhoittunut huomattavasti, kun saa ilmaistua itseään.          Toimintaterapiassa on opittu pitämään kynää oikein kädessä, sekä ottamaan vauhtia hopotihoi keinussa. Myös pyöräily on nyt alkanut          kiinnostamaan Arttua, ja mietimmekin oman polkupyörän hankkimista.

                                                   Aivan erityisen Artun myötä, toivotamme kaikille ihanaa kesää!